20.12.2014:

Ylöjärven Ilves päätti naisten futsal-liigan syyskierroksensa 9-2 (4-1) -tappiolla sarjakakkosen GFT/Prinsessojen vieraana. YIlves aloitti ottelun terävästi ja oli lähellä onnistua maalinteossa jo toisella peliminuutilla, mutta Anni Paukkusen laukaus kaarelta sujahti ohi maalin. Kotijoukkue siirtyi 1-0 -johtoon muutamaa minuuttia myöhemmin, kun YIlveksen puolustus ei onnistunut purkamaan painetilannetta oman maalin edessä. Ottelu ratkesi käytännössä 14. minuutin jälkeen, kun GFT iski YIlveksen virheiden seurauksena pallon maaliin kolmesti puolentoista minuutin sisään. Vierasjoukkue sinnitteli kuitenkin pelissä mukana ja onnistui kaventamaan taukotilanteeksi 4-1, kun Wilma Heimon veto kulmapotkutilanteessa kimmahti etutolpasta Anni Paukkuselle, joka jatkoi pelivälineen lähietäisyydeltä maaliin.

GFT/Prinsessat rokotti YIlvestä heti toisen puoliajan alussa, kun Linda Lindqvist pääsi kääntymään ja ohjaamaan pallon varmasti maaliin 5-1. Pari minuuttia myöhemmin YIlvekselle tarjottiin jälleen kavennusmahdollisuutta 3v1 -ylivoimahyökkäyksen muodossa, mutta palloa ei saatu ohi GFT-maalia vartioineen Petra Häkkisen. 25. minuutilla Anni Paukkunen karkasi kuitenkin 1v1 -vastaiskuun GFT:n kulmapotkun jälkitilanteesta ja viimeisteli varmasti lukemiksi 5-2. GFT iski kuitenkin takaisin lähes välittömästi rankaisten vierasjoukkueen virheistä kahdesti minuutin sisään 6-2 ja 7-2.

Peliä käytiin loppuvaiheessa enimmäkseen YIlveksen päädyssä, mutta vieraiden maali säilyi koskemattomana vaarallisista tilanteista huolimatta aina 32. minuutille saakka, jolloin maalin eteen vapaaksi unohtunut Jannica Tjeder pääsi viimeistelemään rajapotkutilanteesta lukemiksi jo 8-2. YIlves rakensi tämän jälkeen vielä erinomaisen maalintekotilanteen, kun Elisa Mattila kilautti pallon kotijoukkueen tolppaan karkumatkan päätteeksi. Ottelun viimeisestä maalista vastasi jälleen Jannica Tjeder, joka katkaisi YIlveksen oman alueen rajapotkun ja pääsi viimeistelemään läheltä tyhjiin illan neljännen osumansa 9-2. Ottelun viimeisillä sekunneilla YIlves sai vielä kertaalleen tilaisuuden kaunistella lukemia, mutta palloa ei saatu ohjattua avopaikasta kohti maalia.

Katso maalit ja lue lisää»




14.12.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue jäi ilman sarjapisteitä tuplaviikonlopun jälkimmäisessä ottelussaan AC Estudiantesia vastaan maalein 0-4 (0-2). Vierasjoukkue siirtyi 0-1 -johtoon ottelun jo ottelun kolmannella peliminuutilla epäsuorasta vapaapotkusta, kun Anni Karelehdon laukaus löysi tiensä verkon perille. Tämän jälkeen peliä käytiin tasaisemmissa merkeissä, eikä kummallekaan joukkueelle siunaantunut erityisen hyviä maalintekotilanteita. Seuraava maali syntyi Jenni Laatikaisen tarkalla kaukovedolla noin seitsemän minuuttia ennen taukoa, jolloin ACE siirtyi 0-2 -johtoon.

Pelin kuva pysyi samanlaisena myös toisella puoliajalla ja vieraat onnistuivat maalinteossa seuraavan kerrran 26. peliminuutilla, kun Susanna Savijoki pääsi keskeltä karkumatkalle ja jatkoi torjunnasta kimmonneen pallon lähietäisyydeltä verkkoon. Ylöjärven Ilves pääsi muutaman kerran hätyyttelemään ACEn maalia, mutta Leena Lepikonmäki piti hyvillä torjunnoillaan vierasjoukkueen maalin koskemattomana. Loppunumerot 0-4 viimeisteli Anni Karelehto tarkalla alanurkkalaukauksellaan pari minuuttia ennen päätösvihellystä.

Katso maalit ja lue lisää»




13.12.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan FTK:lle kotiottelussaan maalein 5-8 (2-7). Vahvasti ja terävästi aloittaneen vierasjoukkueen Tiia Juntikka onnistui iskemään kahdesti heti ottelun ensi minuuteilla, mutta YIlveksen Wilma Heimo kavensi tilanteeksi 1-2, kun avausjaksoa oli käyty runsaat 7 minuuttia. Kun Juntikka hetkeä myöhemmin täydensi hattutemppunsa ja Camilla Karikin onnistui maalinteossa, siirtyivät vieraat 9. pelilminuutilla jo 1-4 -johtoon.

Tämän jälkeen maalitehtailu taukosi hetkeksi, kunnes FTK iski 15. minuutilla kahdesti karaten jo ratkaisevan tuntuiseen 1-6 -johtoon. Camilla Karin kolmas maali ja hattutemppu näki päivänvalon 18. minuutilla, mutta YIlveksen Saara Viitanen sai kunnian päättää avausjakson maali-iloittelun 2-7 -osumallaan ajassa 19:19.

Toiselle puoliajalle kotijoukkue sai rivinsä paremmin ojennukseen ja kun Saara Viitanenkin täydensi hattutemppunsa osumalla kahdesti ensimmäisen 5-minuuttisen aikana, nousi YIlves vielä takaisin peliin tilanteessa 4-7. Päättäväisestä takaa-ajosta huolimatta ei kotijoukkue kuitenkaan kyennyt kaventamaan eroa, vaan seuraava maali merkittiin jälleen Tiia Juntikalle, joka viimeisteli rangaistuspotkusta tilanteeksi 4-8 puolisentoista minuuttia ennen päätöstä. YIlves iski kuitenkin vielä kertaalleen, kun Saija Torvinen kavensi hienolla yksilösuorituksellaan loppunumeroiksi 5-8 aivan ottelun viimeisillä sekunneilla.

Katso maalit ja lue lisää»




6.12.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten tappioputki jatkui sarjakärki Ilves FS:n vieraana maalein 8-0 (2-0). Puolustusvoittoisella taktiikalla aloittanut vierasjoukkue pysyi hyvin mukana pelissä koko avausjakson, vaikka Liisa Kuuloja ja Jenni Häkli rankaisivatkin kasvattajaseuraansa ensimmäisen kymmenminuuttisen kuluessa siirtäen Ilves FS:n 2-0 -taukojohtoon.

YIlveksen tiivis puolustuspelaaminen tylsytti kotijoukkueen hyökkäyspeliä myös pitkälle toisen puoliajan puolelle, eikä kovin vaarallisia maalintekotilanteita kentällä nähty. Ilves FS pääsi kuitenkin kasvattamaan johtoaan rangaistuspilkulta erotuomarin nähtyä rikkeen YIlveksen boksissa, kun peliä oli käyty runsaat 26 minuuttia.

Jonna Kykkäsen varma viimeistely ei vielä muuttanut pelin kuvaa, mutta kun Jenni Häkli osui toistamiseen kolmisen minuuttia ennen täyttä aikaa, joutui YIlves avaamaan peliään minkä seurauksena Ilves FS latoi neljä lisämaalia runsaan minuutin sisään kuitaten täydet sarjapisteet lopulta suurinumeroisesti 8-0. Ilves FS:n riveihin Ylöjärveltä siirtyneet Liisa Kuuloja ja Jenni Häkli iskivät kotijoukkueen maaleista viisi.

Katso maalit ja lue lisää»




29.11.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue jäi pisteittä kotiottelussaan MuSa Futsalia vastaan lukemin 0-5 (0-2). Puolustusvoittoisesti aloittanut kotijoukkue pyrki aluksi pitämään MuSa:n poissa vaarallisimmista maalintekotilanteista, mutta harhasyöttö pelin 7. minuutilla johti vierasjoukkueen avausmaaliin Niina Sirviön tarkalla alanurkkalaukauksella. Sirviö oli asialla myös runsaat neljä minuuttia myöhemmin kääntäessään taidokkaasti Mirena Pihlin pystysyötön verkkoon. Jossain määrin rikkonainen ja virheiden sävyttämä avausjakso päättyi porilaisten 0-2 johtoasemassa.

Toiselle puoliajalle YIlves nosti prässiään ja loi ensi hetkillä useita tilaisuuksia kavennusosumaan, mutta ei päässyt Saija Torvisen ylärimalaukausta lähemmäksi maalintekoa. Hyvin alkaneen takaa-ajon keskeytti kuitenkin YIlves-pelaajan toisesta keltaisesta kortista seurannut ulosajo ja 2 minuutin alivoima, jonka aikana MuSa onnistui kasvattamaan johtonsa Elina Setälän toimesta jo 0-3:een. Ottelun viimeinen 15-minuuttinen käytiin kovaa ja ajoin turhankin fyysistä kamppailua ja virhetilit täyttyivät nopeaan tahtiin.

Ensin MuSa:n Mira Laurila osui Siiri Liljan heittoavauksen jälkeen 0-4 ja hetkeä myöhemmin YIlves pääsi hakemaan kavennusosumaa vierasjoukkueen virhetilin täytyttyä 10 metrin pilkulta, joka rikkeen tekopaikan vuoksi annettiin kuitenkin 6 metristä. Siiri Lilja onnistui pitämään maalinsa puhtaana ja kun Elina Setälä pääsi vielä sijoittamaan kertaalleen Mirena Pihlin tarjoilusta muutamaa minuuttia ennen päätösvihellystä, veivät porilaiset kauden ensimmäisen kohtaamisen nimiinsä lopulta selvin 0-5 -lukemin.

Katso maalit ja lue lisää»




15.11.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan lopulta selvin 0-7 (0-1) -lukemin kotiottelussaan FC Nokiaa vastaan. Tiukkaa ja tasaista avausjaksoa käytiin maalittomana pitkään, kunnes FC Nokia onnistui avaamaan maalitilinsä kulmapotkun jälkitilanteesta. Emmi Alminojan painava kaukoveto muutti suuntaa YIlves-pelaajasta ja yllätti Iida Koskisen, kun peliä oli käyty vajaat 16 minuuttia. YIlveksen tasoitus oli lähellä vain minuuttia myöhemmin, kun Elisa Mattilan kärkkäri kilahti vierasjoukkueen tolppaan. Tauolle siirryttiin kuitenkin FC Nokian 0-1 -johdossa.

Ottelun kulminaatiopisteeksi muodostui 24. peliminuutilla YIlveksen 2v1 -ylivoimahyökkäys, josta palloa ei saatu loisto-ottelun pelanneen Tiia Ropasen selän taakse. Tilanteesta käynnistyneen vastahyökkäyksen päätteeksi FC Nokia onnistui sen sijaan lisäämään johtoaan jo 0-2:een Sini Lahden toimesta. Kun hetkeä myöhemmin Maria Tetrin maannuoliainen kimmahti torjunnasta maaliin, synkkeni kotijoukkueen iltapuhde entisestään. Vaikka YIlves sai luotua tukun hyviäkin maalintekotilanteita, oli joukkueen viimeistely pehmeää, eikä kuparisen rikkominen ottanut luonnistuakseen.

FC Nokia sen sijaan rankaisi vielä kulmapotkutilanteesta noin 8 minuuttia ennen loppua karaten jo 0-4 -johtoon. Aikalisän jälkeen YIlves haki vielä kavennusta lentävällä maalivahdilla, mutta uhkapelin lopputuloksena oli tällä kertaa 2 lisämaalia omiin. Loppunumerot 0-7 iski vapaapotkusta Erika Lahtinen.

Katso maalit ja lue lisää»




9.11.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue kärsi 2-4 (1-2) tappion kauden 2014-15 kotiavauksessaan FC Sportia vastaan. Kokenut vierasjoukkue siirtyi Jenni Alatalon maaleilla 0-2 -johtoon hieman ennen avausjakson puoliväliä. YIlves pysyi kuitenkin pelissä hyvin mukana ja Eve Reponen kavensi tilanteeksi 1-2 Elisa Mattilan esityöstä vielä ennen taukovihellystä.

Toiselle puoliajalle FC Sport tuli kovalla sykkeellä ja iski nopeaan tahtiin 2 lisämaalia vajaan 4 minuutin sisään. YIlves jatkoi kuitenkin taistelua ja kavensi Saija Torvisen hienolla yksilösuorituksella tilanteeksi 2-4 toisen jakson puolivälissä. Vaikka aikaa loppukiriin oli vähintäänkin riittävästi, ei YIlves runsaslukuisen kotiyleisön harmiksi onnistunut kuromaan eroa enempää kiinni ja niinpä vaasalaiset pääsivät tällä kertaa kotimatkalle täyden pistepotin kera. Koska kyseessä oli samalla naisten futsal-cupin 1. kierroksen ottelu, eteni FC Sport voittonsa myötä toiselle kierrokselle.

Katso maalit ja lue lisää»




1.11.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue aloitti futsal-liigakautensa 2014-2015 voitokkaasti kukistamalla vierasottelussa Siilinjärven Palloseuran maalein 2-5 (1-2). SiPS siirtyi ottelussa 1-0 -johtoon Ringa Remeksen kaukovedolla kulmapotkutilanteesta 8. peliminuutilla. YIlves onnistui kuitenkin tasoittamaan lähes välittömästi, kun Anni Paukkunen riisti pallon keskialueella ja viimeisteli tasoituksen lopulta kolmen pelaajan keskeltä. Tämän jälkeen välillä melko fyysinenkin peli aaltoili vauhdikkaasti kentän päästä päähän. 13. minuutilla Veera Allonen katkaisi SiPSin hyökkäyksen keskialueella, eteni kohti päätyä ja viimeisteli kaaren ulkopuolelta tarkasti vierasjoukkueen johdoksi 1-2, joka pitikin aina tauolle saakka.

Toinen puoliaika jatkui vauhdikkaana ja tilanteita syntyi molempiin kenttäpäätyihin. Kun maaleja ei nähty, siirtyi ottelun lopullinen ratkaisu viimeiselle 5-minuuttiselle. Ensin huikeassa vireessä ollut Anni Paukkunen pääsi riistoon keskialueella ja purjehti lopulta pallon kanssa läpi koko SiPS-puolustuksen viimeistellen vapauttavan 1-3 -osuman. Vajaa minuutti tästä Eve Reponen iski terävästi SiPS-puolustuksen poikittaissyöttöön, karkasi läpiajoon ja sijoitti pallon vuorenvarmasti vasempaan alakulmaan 1-4.

SiPS ei kuitenkaan luovuttanut, vaan kiri vielä kahden maalin päähän Anu Koposen laukoessa lähietäisyydeltä runsas minuutti ennen täyttä aikaa Pia Puhakan erinomaisen pystysyötön päätteeksi. Vierasjoukkue osui kuitenkin vielä kertaalleen, kun Anni Paukkunen pääsi viimeistelemään lähietäisyydeltä Veera Allosen tarjoilusta loppulukemiksi 2-5 vain muutama sekunti ennen loppuvihellystä. Ylöjärven Ilveksen uusiutuneelle edustusjoukkueelle kauden avausvoitto antoi pistetilin avaamisen lisäksi rutkasti uskoa omaan tekemiseen.

Katso maalit ja lue lisää...




31.10.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue aloittaa neljännen futsal-liigakautensa lauantaina 1.11. vierasottelulla Siilinjärven Palloseuraa vastaan. Kauden 2014-15 alla on Ylöjärven Ilves uudistunut voimakkaasti sekä valmennuksen että pelaajiston osalta usean runkopelaajan poistuttua joukkueen vahvuudesta. Muutoksen suuruutta kuvaa parhaiten se, että pelkästään kolmikko Liisa Kuuloja - Jenni Häkli - Tintti Kurtti ennätti tehtailla YIlvekselle liigatasolla yhteensä 114 tehopistettä.

Pelaajapoistuman kompensaatioksi on joukkuetta täydennetty Parkunmäen Apassien viimevuotisen liigajoukkueen parhaimmistolla. Lisäksi Ylöjärven Ilveksen omista B-tytöistä osa on tällä kaudella mukana myös naisten edustusjoukkueen toiminnassa. Kun edellisten kausien runkopelaajiakin jatkaa vielä yli kentällisen verran, on joukkueen pelaajatilanne hieman yllättäen jopa parempi kuin vuosiin.

Joukkueen uudistuminen tarkoittaa myös kentällisten, pelitavan sekä peli-ilmeen uudistumista. Koska uusien pelaajien ja pelitavan sisäänajo ei tapahdu hetkessä, ovat joukkueen varsinaiset kilpailulliset tavoitteet vielä tulevilla vuosilla. Kuitenkin syksyn kaksi ensimmäistä virallista peliä osoittivat, että joukkueelta on lupa odottaa hienoja suorituksia vielä alkavalla kaudellakin, kunhan pelaajisto ennättää hitsautua kunnolla yhteen. Joukkueen ilme niin harjoituksissa kuin kauden alun harjoituspeleissäkin on ollut kohdallaan.

Ylöjärven Ilveksen naisten uudistuneen edustusjoukkueen valmennuksesta tulevalla futsal-kaudella vastaa Sami Päivinen. Lisäksi maalivahtivalmennukseen saatiin taas pienen tauon jälkeen apuja Toni Vallinin palatessa mukaan valmennusryhmään. Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue toivottaa kaikki futsalin ystävät tervetulleiksi seuraamaan kotiotteluitaan Ylöjärven Urheilutalolle. Kausikortteja on saatavana sekä seuran toimistolta, että ottelutapahtumien yhteydessä.






26.10.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue aloitti futsal-kilpailukautensa SPL Tampereen piirin liittocup-turnauksessa Nokialla. Liiton sarjatasolla pelaaville joukkueille tarkoitettu varsinaista sarjakautta edeltävä harjoitusturnaus palveli erityisen hyvin suuren kokoonpanomullistuksen kokenutta YIlvestä, jonka pelillinen yhteenhitsautuminen on vielä työn alla. Päivän ensimmäisessä ottelussa arpa oli heittänyt vastaan ykköstä pelaavan JanPa:n, joka onnistui sinnittelemään YIlveksen kyydissä aivan viime hetkille saakka. Lopulta liigatason rutiini vei kuitenkin voiton ja YIlves kuittasi ottelun ja jatkopaikan nimiinsä maalein 3-2. Maalinteossa onnistuivat Eve Reponen kahdesti sekä uudella target-pelipaikalla pelannut Saara Viitanen. Päivän toisessa ottelussa liigakautensa jo avannut ACE sai kuvionsa paremmin kulkemaan ja voitti lopulta maalein 1-4. YIlveksen kavennusosumasta vastasi Heidi Linjamaa. Ylöjärven Ilveksen naiset jatkavat valmistautumista ensi lauantaina käynnistyvään naisten futsal-liigaan, jonka avausottelu SiPSiä vastaan pyörähtää käyntiin Siilinjärven Ahmon koulun salissa klo 16:00.






11.10.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue päätti jalkapallokautensa 2014 1-5 (0-2) -kotitappioon FC Viikinkejä vastaan. Ottelun panoksettomuus näkyi selvästi kotijoukkueen otteissa ja FC Viikingit hallitsikin kenttätapahtumia paremman liikkeensä ansiosta. Ottelun avausmaali syntyi 13. peliminuutilla, kun Jamila Heroum pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta sijoittamaan pelivälineen tarkasti vasempaan alakulmaan. Heroum oli asialla toistamiseen 26. minuutilla saatuaan hyvän pistosyötön YIlveksen linjan taakse. Varma viimeistely vei vieraat jo 0-2 -johtoon ja YIlveksen muutamasta lupaavasta paikasta huolimatta tämä jäi myös taukotilanteeksi.

Toisella puoliajalla YIlves pääsi hieman paremmin peliin mukaan pelaajavaihtojen myötä, muttei onnistunut kaventamaan ennen kuin FC Viikinkien Sini Ihamäki käytti saamansa tilaisuuden hyväksi ja kasvatti vierasjoukkueen johdon lähietäisyydeltä 0-3:een. Kun YIlves ei onnistunut avopaikoistakaan, iski FC Viikingit vielä kahdesti ja karkasi jo 0-5 -johtoon kymmenisen minuuttia ennen loppua. YIlves sanoi kuitenkin ottelussa viimeisen sanan, kun Tintti Kurtti sai kunnian sijoittaa pallon maaliin boksin rajalta Jenni Häklin esityöstä ottelun ja koko jalkapallokauden 2014 viimeisen lisäaikaminuutin viimeisillä sekunneilla. Näin YIlves katkaisi myös kuukauden mittaisen maalittoman otteluputkensa tehden samalla Ykkösen alaloppusarjan toisen maalinsa.

Ylöjärven Ilves jäi loppukauden erinäisten vastoinkäymisten jälkeen lopulta naisten Ykkösen alaloppusarjan viimeiseksi ja putoaa siten kaudeksi 2015 takaisin kakkoseen. Samalla myös joukkueen runko nykymuodossaan siirtyy historian lehdille ja uudet tuulet puhaltavat myös taustoissa pitkäaikaisten toimijoiden jättäytyessä pois jalkapallotoiminnasta. Joukkueen taustahenkilöt kiittävätkin kaikkia vuosien saatossa kohtaamiaan naisjalkapallon parissa toimineita henkilöitä sekä erityisesti pelaajia hienoista hetkistä ja hyvästä yhteistyöstä ja toivottavat kilpakumppaneilleen menestystä tuleville kausille. Kiitos myös naisten edustusjoukkuetta tukeneille yrityksille ja yksityishenkilöille.

Ylöjärven Ilveksen uusiutuva naisten edustusjoukkue on siirtänyt jo tähtäimensä marraskuussa käynnistyvään naisten futsal-liigaan, joka pelataan kaudella 2014-2015 ensimmäistä kertaa puhtaasti sarjamuotoisena. YIlveksen ensimmäinen kotiottelu pelataan 9.11.2014 Ylöjärven Urheilutalolla, jossa vastaan asettuu FC Sport.

Lue lisää...




4.10.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset kärsivät selvän 6-0 (4-0) -tappion PU-62:lle vieraskentällä Mikkelissä. Kotijoukkue yllätti erittäin puolikuntoisena peliin joutuneen YIlveksen iskemällä avausmaalin heti ensimmäisestä kulmapotkustaan. Emäntien vahva erikoistilannepelaaminen tuotti lisää tulosta jo 15. peliminuutilla, kun Aino Kröger osui toistamiseen vapaapotkun jälkitilanteesta. Kun Reetrika Pekonen pääsi vielä kahdesti karkumatkalle paitsionmakuisissa tilanteissa,kasvatti PU-62 johtonsa jo 4-0:aan vain vajaan 20 minuutin pelin jälkeen mikä jäi myös taukotilanteeksi. Lukemista huolimatta kenttäpeliä käytiin avausjaksolla ja etenkin toisella puoliajalla erittäin vahvasti YIlveksen hallinnassa. Vierasjoukkue murtautui lukuisia kertoja boksin sisään, mutta kun avopaikoistakaan ei palloa saatu maaliviivan yli, rankaisi kotijoukkue lopulta kovalla prosentilla harvoista paikoistaan ja kuittasi täyden pistepotin maalein 6-0.

Lue lisää...




27.9.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten tappioputki Ykkösen alaloppusarjassa jatkui FC Raumaa vastaan numeroin 4-0 (1-0). YIlveksen avausjakson hyvästä pelin hallinnasta huolimatta maalinteossa onnistui ainoastaan kotijoukkue, kun YIlveksen paitsiolinja petti kertaalleen 36 peliminuutin kohdalla. Voimakkaan myötätuulen selkänsä taakse saanut kotijoukkue pääsi toisella puoliajalla paremmin peliin mukaan, hyödynsi ensimmäisten 15 minuutin aikana paikkansa ja ratkaisi pelin kahdella lisäosumallaan. YIlveksen hyökkäykset sen sijaan pysähtyivät tuttuun tapaan lähes aina murtovaiheeseen, eikä kuparista siten saatu tälläkään kertaa rikki. Joy Okwodua viimeisteli kotijoukkueen neljännen osuman löysästi pelatusta puolustustilanteesta viitisen minuuttia ennen loppuvihellystä.

Lue lisää...




21.9.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten tappioputki Ykkösen alaloppusarjassa jatkui Petalax IK:ta vastaan selvin numeroin 0-7 (0-4). Vierasjoukkue siirtyi Maarit Vitikan toimesta 0-1 -johtoon heti ensimmäisestä hyökkäyksestään jo ottelun 3. peliminuutilla. YIlveksellä oli tämän jälkeen pari erinomaista maalintekotilannetta, mutta palloa ei saatu ylärimaa lähemmäs maalia. Kun vieraat osuivat kaukolaukauksella toistamiseen vain vajaan 10 minuutin pelin jälkeen, siirtyi ote kenttätapahtumista terävästi prässänneelle Petalax IK:lle, joka ratkaisi käytännössä pelin kahdella lisämaalillaan vielä ennen taukoa. Vaikka YIlves yritti toisella jaksolla saada kuparista rikki, ei maalinteko muutamasta hyvästäkään paikasta onnistunut ja lopulta PeIK sinetöi ottelun kolmella lisäosumallaan.

Lue lisää...




7.9.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue taipui selvään 7-1 (1-0) -tappioon VJS:n vieraana Vantaan Myyrmäessä. Avausjakso sujui kotijoukkueen lievästä hallinnasta huolimatta kohtuullisen tasaisena ja olipa YIlveksellä muutama tilanne avausmaalin tekemiseksikin, mutta erinäisistä syistä johtuva suoritusvarmuuden ja rutiinin puute näkyivät jälleen viimeistelyn pehmeytenä. VJS siirtyikin 1-0 -johtoon viitisen minuuttia ennen taukoa, kun Roosa Bröijer voitti kaksinkamppailun YIlveksen päädyssä ja onnistui syöttämään takaviistoon Riina Koistiselle, jolla oli helppo työ sijoittaa pallo tyhjään maaliin. YIlves aloitti kuitenkin toisen puoliajan vahvasti ja tasoitti pelin 52. minuutilla Eve Reposen sijoitettua irtopallon lähietäisyydeltä verkkoon. Tasoitusmaalin jälkeen vierasjoukkueella oli pari maukasta tilaisuutta siirtyä ottelussa jopa johtoonkin, mutta viimeistely-yritykset olivat ponnettomia eikä tulosta syntynyt. Ottelun ratkaisu nähtiin noin tunnin kohdalla, kun VJS iski kolme maalia vajaan 10 minuutin sisään ja meni menojaan. Vain yhdellä vaihtopelaajalla matkassa olleen YIlveksen kuntopohja ei kestänyt loppuun saakka ja kun lisäksi toppari Sini Sutinen loukkasi jalkansa ja joutui jättämään kentän, onnistui VJS iskemään "ylivoimalla" viimeisen vartin aikana vielä kolmesti.

Lue lisää...




30.8.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset kärsivät kitkerän 0-1 (0-0) -tappion kotiottelussaan Hämeenlinnan Härmää vastaan. Ehkäpä kauden parasta peliään pelannut YIlves hallitsi kenttätapahtumia etenkin toisella jaksolla suvereenisti ja rakensi pelissä 4-5 erinomaista maalintekotilannetta, mutta Härmän parhaana palkittu maalivahti Sara Inget onnistui paraatitorjunnoillaan pitämään vierasjoukkueen mukana pelissä. Härmän hyvän maalivahtipelin apuna olivat myös maalin kehikot, johon pallo kertaalleen kilahti toisen puoliajan ensi minuuteilla. Kun palloa ei saatu puhtaasta läpiajostakaan sisään, kiitti Härmä hyödyntämällä käytännössä ottelun ainoan tilanteensa, kun Suvi Saalimo pääsi merkkausvirheen takia viimeistelemään voittomaaliksi jääneen 0-1 -osuman vain minuutti ennen täyttä aikaa.

Lue lisää...




24.8.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue aloitti Ykkösen alemman loppusarjan FC Kuusysin vieraina Mukkulan sisähallissa 2-0 (1-0) -tappiolla. Ylhäältä aktiivisesti prässännyt kotijoukkue vaikeutti YIlveksen pelin rakentalua ja loi avausjaksolla muutamia vaarallisia tilanteita. Saara Viitanen onnistui kuitenkin pitämään maalinsa koskemattomana aina 38. peliminuutille saakka, jolloin Maria Ruponen pääsi keskialueen pallonmenetyksen jälkeen etenemään boksin sisälle ja viimeistelemään FC Kuusysille 1-0 -johdon. Hetkeä myöhemmin YIlveksellä oli erinomainen tasoitusmahdollisuus, mutta ohjaus lähietäisyydeltä nousi selvästi maalin yli. Heti toisen puoliajan alussa kotijoukkue karkasi jo kahden maalin johtoon Julia Säpin tarkalla alanurkkalaukauksella. YIlvekselläkin oli vauhdikkaan ottelun loppupuolella vielä muutama hyvä maalintekotilanne, mutta heikko viimeistely kostautui, eikä kuparista saatu tällä kertaa rikki.

Lue lisää...




9.8.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset jäivät kolmen pelin "härkäviikon" päätteeksi pisteittä pohjoislohkon päätöskierroksen vierasottelussaan IK Myrania vastaan lopputuloksella 3-1 (3-0). Ilman vaihtopelaajia matkassa ollut vierasjoukkue ei ottelun alkupuolella ollut terävimmillään lyhyeksi jääneiden yöunien vuoksi ja niinpä IK Myran onnistui hankkiutumaan 2-0 -johtoon heti ensimmäisen vartin aikana Marie-Helen Prestin maaleilla. Ensimmäinen osuma syntyi kulmapotkusta ja toinen kevyen ottelupallon pompattua kovasta kentän pinnasta yllättäen YIlves-topparin yli. Hetkeä myöhemmin YIlveksellä oli kuitenkin kaksi erinomaista tilaisuutta tasoittaa peli, mutta kun palloa ei saatu maaliin, rankaisi IK Myran vielä kertaalleen puolen tunnin kohdalla. Jenkkivahvistus Carlie Banks sai pallon YIlveksen boksiin maalipotkun jälkitilanteesta ja viimeisteli varmasti taukolukemiksi 3-0. Toisella puoliajalla YIlves haki edelleen aktiivisesti kavennusta,mutta onnistui viimeistelyssään vasta pari minuuttia ennen loppuvihellystä, kun Essi Vilonen puski pelivälineen verkkoon lähietäisyydeltä hyökkäyksen päätteeksi. Tappion myötä YIlves sijoittui pohjoislohkossa seitsemänneksi ja jatkaa syksyllä alemmassa loppusarjassa.

Lue lisää...




5.8.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan paikallisottelussa kauden ennätysyleisön edessä sarjakärki Ilvekselle lopulta selvin 0-7 (0-3) -lukemin. Terävästi ja ennakkoluulottomasti ottelun aloittanut kotijoukkue pysyi Ilveksen kyydissä mukavasti ensimmäiset puoli tuntia, minkä jälkeen vierailijat rankaisivat kovalla kädellä lähes kaikista virheistä. Johanna Salmijärvi ja hattutempun iskenyt Heidi Kollanen onnistuivat maalinteossa muutaman minuutin välein ja kun palloa kaivettiin YIlveksen verkosta vielä avausjakson viimeisellä minuutilla, siirryttiin tauolle Ilveksen 0-3 -johdossa. Ilves onnistui maalinteossa vielä toisen jakson alussa ja lopussa sekä kahdesti noin tunnin kohdalla, joten lopputulokseksi kohtaamisesta jäivät tylyt 0-7 -lukemat. YIlveksellä oli ottelussa 2-3 erinomaista maalintekotilannetta, mutta Kreeta-Liisa Yli-Säntti onnistui pitämään maalinsa koskemattomana.

Lue lisää...




2.8.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset kärsivät selvän 4-0 (2-0) -tappion vierasottelussa Petalax IK:ta vastaan. Runsaiden poissaolojen takia kapealla ja lisäksi osin puolikuntoisella ryhmällä pelannut vierasjoukkue ei saanut peliään kulkemaan toivotulla tavalla. Niinpä suoraviivaista ja liikkuvaa prässipeliä pelannut PeIK onnistui puolen tunnin kohdalla hankkiutumaan 2-0 -johtoon. Tämän jälkeen kotijoukkue puolusti johtoaan tiiviisti onnistuen pitämään YIlveksen poissa parhailta tekopaikoilta ja sinetöi lopulta voittonsa iskemällä viimeisellä vartilla vielä kaksi lisämaalia.

Lue lisää...




26.7.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue haki Vaasasta maukkaan 0-1 (0-0) -taisteluvoiton lohkon kakkospaikkaa pitävästä VIFK:sta. Paahtavassa 30 asteen helteessä pelattu ottelu sujui etenkin alkuosaltaan vahvasti kotijoukkueen tahdissa ja VIFK onnistuikin luomaan tukun erittäin hyviä maalipaikkoja. Kun tilanne kaikesta huolimatta säilyi maalittomana, pääsi YIlveskin vähitellen paremmin peliin mukaan. Ottelun voittomaali näki päivänvalon heti toisen puoliajan alussa, kun YIlves iski terävästi vasemmalta laidalta. Anni Paukkusen laadukkaan keskityksen puski verkkoon lähietäisyydeltä lopulta Jenni Häkli. Kummallakin joukkueella oli toisella jaksolla vielä muutama erinomainen maalintekotilanne, mutta kun lisämaaleja ei nähty, otti YIlves historiansa ensimmäisen voiton VIFK:sta kolmannessa keskinäisessä kohtaamisessaan ja kuittasi samalla arvokkaat kolme sarjapistettä.

Lue lisää...




19.7.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset palasivat voittokantaan vahvan peliesityksen jälkeen 4-0 (2-0) -kotivoitolla FC Raumasta. YIlves otti pelin ohjat käsiinsä heti alkuvihellyksestä lähtien ja säilytti otteen tiukasti itsellään läpi koko ottelun. Tällä kertaa pallonhallinta muuttui myös maaleiksi tuloksena YIlveksen toistaiseksi suurinumeroisin voitto Ykkösessä. Jenni Häkli iski ottelun avausmaalin heti 3. peliminuutilla, viimeisteli toisen osumansa juuri ennen taukoa ja täydensi hattutemppunsa toisen puoliajan alussa. Kun Tintti Kurtti osui vielä kertaalleen noin vartti ennen täyttä aikaa, tuplasi joukkue kerralla myös maaliensa kokonaismäärän.

Lue lisää...




10.7.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue kärsi jo kolmannen peräkkäisen tappionsa Hämeenlinnan Härmän vieraina maalein 3-0 (1-0). Pelin hallinnasta huolimatta maalinteko osoittautui edelleen ylivoimaisen vaikeaksi. Härmän suoraviivainen pelityyli tuotti sen sijaan muutaman vaarallisen maalintekotilanteen, jotka kotijoukkue käyttikin kovalla prosentilla. Taru Penttilä osui avausjaksolla kertaalleen ja kun YIlveksen takaa-ajo ei tuottanut tulosta, rankaisi Härmä vielä ottelun viimeisillä minuuteilla kahdesti. Niinpä pelillisesti positiivisesta esityksestä huolimatta Ylöjärven Ilveksen maalittomien otteluiden putki venähti jo kaikkien aikojen pisimmäksi, eli peräti neljän ottelun mittaiseksi.

Lue lisää...




5.7.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan 0-4 -tappioon toisen kierroksen avausottelussaan Jyväskylän Pallokerhoa vastaan. Ottelun terävällä prässillä aloittanut vierasjoukkue onnistui maalinteossa kahdesti ensimmäisten 15 minuutin aikana, minkä jälkeen YIlveskin pääsi peliin paremmin kiinni. Avausjakson loppupuolella kotijoukkue rakensikin 2-3 oivallista maalintekotilannetta, mutta kun palloa ei avopaikoistakaan saatu sisään, säilyi jyväskyläläisten kahden maalin johtoasema myös tauolle mentäessä. Myös toisen puoliajan alussa JyPK painoi peliä voimakkaasti YIlveksen päätyyn ja lopulta Noora Savolaisen kaukoveto 30 metristä upposi riman alle 3-0. Vierasjoukkueen hallinnasta huolimatta myös YIlveksellä oli ottelun loppupuolella etsikkoaikansa, mutta ainoasta osumasta vastasi JyPK:n Marika Ritvanen, joka YIlveksen keskialueen pallonmenetyksen seurauksena pääsi sijoittamaan loppulukemiksi 0-4 runsaan tunnin pelin jälkeen.

Lue lisää...




7.6.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue jäi pisteittä ensimmäisen kierroksen päätösottelussaan IK Myrania vastaan tuloksella 0-2 (0-1). Tiukka ja tasainen kamppailu ratkesi lopulta vierasjoukkueen terävämpään viimeistelyyn ja erittäin uhrautuvaan ja tiiviiseen puolustuspelaamiseen. Ottelun avausmaali syntyi ensimmäisen puoliajan viimeisillä minuuteilla, kun IK Myranin sivurajaheitto pomppi YIlves-puolustuksen läpi Rebecca Dahlille, jonka pisto boksin sisään vapautti kokeneen Maria Widjeskogin maalintekoon lähietäisyydeltä. Toinen maali syntyi vajaan tunnin peliajan jälkeen, kun YIlveksen puolustus ei onnistunut kunnolla purkamaan keskityspalloa, vaan Isalena Wikmanin puolittain blokattu veto 16 metristä kimposi lopulta maan ja takatolpan kautta verkon perukoille. YIlvekselläkin oli ottelussa muutama erinomainen maalintekopaikka, mutta vierasjoukkueen puolustus onnistui kahdesti pelastamaan tilanteen aivan maaliviivalta, joten sarjapisteet lähtivät jälleen kerran hyvästä peliesityksestä huolimatta vierasjoukkueen mukaan.

Lue lisää...




29.5.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset jäivät pisteittä kaikkien aikojen ensimmäisessä kohtaamisessaan Tampereen Ilveksen kanssa lopputuloksella 6-0 (1-0). Tiivillä ja kurinalaisella puolustustaktiikalla aloittanut vierasjoukkue onnistui avausjaksolla pitämään pohjoislohkon ennakkosuosikin poissa vaarallisimmilta maalintekopaikoilta. Tavoitteeksi asetettu maaliton taukotilanne jäi silti niukasti haaveeksi, kun emäntäjoukkueen Maaria Rothin kaukaa lähtenyt kaaripallo putosi millintarkasti YIlves-maalin yläkulmaan Saara Viitasen hyvästä torjuntayrityksestä huolimatta. Toisella puoliajalla hyökkäävämmän taktiikan myötä pienet virheet kostautuivat ja Ilves kasvatti tunnin kohdalla johtonsa jo 3-0:aan. "Kirppu" Saarisen taidokas vapaapotku muuria hipoen siirsi kotijoukkueen 4-0 -johtoon noin vartti ennen loppua ja kun YIlves vielä lopussa yritti saada Ilveksen pitkäksi venähtänyttä takaiskutonta otteluputkea poikki pienellä riskilläkin, onnistuivat kokeneet Maiju Ruotsalainen ja Kaisa Björn vielä viimeisellä peliminuutilla kaunistelemaan loppulukemiksi Ilvekselle tyypilliset 6-0.

Lue lisää...




24.5.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset tasasivat pisteet 2-2 (1-1) -tuloksella Petalax IK:n kanssa naisten Ykkösen kotiottelussaan. Yli 30 asteen helle vei parhaan terän kotijoukkueen liikkumisesta ja PeIK:n kokenut ryhmä hallitsikin kenttätapahtumia suoraviivaisella ja fyysisellä pelityylillään. Silti todelliset maalipaikat olivat harvassa ja peliä käytiin pääosin keskialueen vääntönä. Maaleja tehtailtiin vuorotahtiin YIlveksen ollessa takaa-ajajana suuren osan ottelusta. PeIK siirtyi johtoon Niina Kiviniemen osuttua lähietäisyydeltä kulmapotkun jälkitilanteessa, mutta YIlveksen Rosa Sirén kuittasi tasoituksen vielä ennen taukovihellystä niin ikään erikoistilanteesta lähietäisyydeltä. Toisen puoliajan alussa PeIK:n Ivonne Ruiz-Olaten hallittu ja tarkka nosto kaukaa riman alle siirsi vieraat uudelleen johtoon, mutta ottelun loppuhetkillä Tintti Kurtti tasoitti loppulukemiksi 2-2 niin ikään hallitulla nostolla takaylänurkkaan. Niinpä YIlves sai täydennystä pistepussiinsa, vaikka peli ei parhaalla mahdollisella tavalla luonnonnurmella vielä kulkenutkaan.

Lue lisää...




17.5.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset kärsivät suurinumeroisen 0-9 (0-3) -kotitappion Vaasan IFK:ta vastaan naisten Ykkösen neljännen kierroksen ottelussaan. Ensimmäinen puolituntinen lupaili vielä tasaista vääntöä sarjapisteistä. Vaikka jakson loppua kohden VIFK saikin hieman enemmän otetta kenttätapahtumista, vasta avausjakson viimeinen 5-minuuttinen käänsi ottelun peruuttamattomasti vieraille. Ensin Hanna Lönnqvist pääsi tuikkaamaan sivurajaheiton jälkitilanteesta 0-1 ja hetkeä myöhemmin Grace Adisa osui vielä kahdesti pilkulta siirtäen VIFK:n jo 0-3 -johtoon. Näistä jälkimmäiseen liittyen tuomarin tekemä erittäin kova ratkaisu vähintäänkin epäselvässä tilanteessa johti YIlveksen topparin kentältäpoistoon, eikä vajaalukuisena pelannut kotijoukkue kyennyt toisella jaksolla vastaamaan VIFK:n rynnistykseen kuin aika ajoin. Niinpä täysi pistepotti matkasi tällä kertaa vieraiden mukana Vaasaan.

Lue lisää...




11.5.2014:

Ylöjärven Ilveksen naiset jäivät pisteittä FC Rauman vieraina maalein 3-1 (0-0) päättyneessä ottelussa. Avausjaksolla peli aaltoili tasaisesti päästä päähän, joskin kotijoukkue onnistui terävillä vastahyökkäyksillään hankkimaan selvästi enemmän kulmapotkuja. Erikoistilanteet muodostuivatkin ottelun ratkaisuksi, kun toisella puoliajalla FC Rauma osui ensin kahdesti kulmapotkujen ja YIlves kertaalleen vapaapotkun jälkitilanteesta. Kavennusosuman jälkeen YIlves haki ottelun loppuhetkillä vielä vahvasti tasoitusta, mutta muutamasta hyvästäkään paikasta ei tällä kertaa saatu palloa maaliin. Pieni huolimattomuus kesken takaa-ajon toisessa päässä kenttää sen sijaan kostautui FC Rauman 3-1 -osumana 3 minuuttia ennen täyttä aikaa ja kun lisäajallakaan ei palloa saatu maaliin, jäivät kaikki kolme sarjapistettä lopulta Raumalle.

Lue lisää...




5.5.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue otti ensimmäisen voittonsa naisten ykkösessä kaatamalla kauden ensimmäisessä kotipelissään Hämeenlinnan Härmän maalein 1-0 (0-0). Kotijoukkue aloitti pelin vahvasti ja hallitsi kenttätapahtumia avausjaksolla. Tiiviisti puolustanut Härmä onnistui kuitenkin pitämään YIlveksen pois vaarallisemmilta maalipaikoilta ja niinpä tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Ottelun voittomaali syntyi 52. minuutilla, kun Eveliina Reponen pääsi keskittämään oikealta YIlveksen pitkän hyökkäyksen päätteeksi. Vapaaksi Härmän boksiin unohtunut Jenni Häkli otti pallon alas ja sijoitti maalin vasempaan alakulmaan. Härmä sai vielä hyvän loppukirin viimeisen vartin ajaksi, mutta ei onnistunut rikkomaan kuparista. Niinpä YIlves kuittasi ottelusta ensimmäiset ykkösen sarjapisteensä runsaslukuisen kotiyleisön edessä.

Lue lisää...




26.4.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue avasi sarjakautensa naisten Ykkösessä Jyväskylän Pallokerhon vieraana tappiolla 6-2 (5-0). Kotijoukkue tuli peliin hyvällä asenteella ja liikkeellä prässäten heti alusta vahvasti ylhäältä, eikä avausmaalikaan ollut kaukana. Pallo kilahti YIlves-maalin tolppaan peräti kahdesti ensimmäisen 6 minuutin aikana, mutta kun takaiskulta säästyttiin, pääsi YIlveskin vähitellen paremmin peliin mukaan. Tasaisempaa vaihetta kesti avausjakson puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen palloa kaivettiinkin YIlveksen verkosta peräti 5 kertaa. Toiselle puoliajalle tehdyt muutokset toivat YIlveksen kuitenkin takaisin peliin ja vierasjoukkueen avausmaali näki päivänvalon noin tunnin kohdalla. Viimeisen puolen tunnin aikana YIlves haki sinnikkäästi kavennusta ja loi tukun erinomaisia maalintekotilanteita. Viimeistely ei kuitenkaan ollut vielä terävimmillään ja 5-2 -kavennusmaalia saatiin odottaa aina ensimmäiselle lisäaikaminuutille asti. Päivän viimeisestä osumasta vastasi kuitenkin kotijoukkue, kun Marika Ritvasen kaukoveto toisella lisäaikaminuutilla yllätti vielä Saara Viitasen. Niinpä YIlves voitti toisen puoliajan 1-2, mutta sarjapisteet jäivät Jyväskylään lopulta maalein 6-2.

Lue lisää...




24.4.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue aloittaa ensimmäisen sarjakautensa naisten Ykkösessä lauantaina 26.4. vierasottelussa Jyväskylän Pallokerhoa vastaan. Pohjoislohkon ennakkosuosikkeihin kuuluva JyPK on jo pitkään hakenut nousua naisten liigaan, eikä alkava kausi tuone muutosta tavoitteisiin. Muistissa on vielä syksyn 2010 liigakarsinnan toinen osaottelu Ilvestä vastaan, jossa tamperelaiset onnistuivat JyPK:n kustannuksella uusimaan sarjasopimuksensa niukimmalla mahdollisella erolla 1-0. Sen jälkeen jyväskyläläiset ovat olleet vakaasti Ykkösen parhaimmistoa, joskaan eivät vielä toistaiseksi yhtä lähellä liiganousua. Kolmatta kauttaan edustusjoukkuetta luotsaavalla Vesa Stenroosilla on takanaan vankka kokemus myös seuran TBSM-joukkueen menestyksekkäästä valmentamisesta. Niinpä talven ajan jonkinlaista hiljaiseloa viettäneeltä maajoukkuepelaajiakin sisältävältä ryhmältä on lupa odottaa kovaa ja tasokasta vastusta, kun pilli lauantaina kauden avauksen merkiksi soi.

Ylöjärven Ilveksen lähtökohdat sarja-avaukseen eivät voisi juuri olla erilaisemmat. Pitkäjänteisen työn tuloksena viime kauden päätteeksi Ykköseen noussut ryhmä koostuu pääosin seuran omista kasvateista, joskin hieman täydennystä on saatu mm. TJK:sta. Kaikkia Ylöjärven Ilveksen pelaajia yhdistää kuitenkin vahva futsal-tausta mikä tällä tasolla on poikkeuksellista. Nähtäväksi jääkin mihin muita joukkueita selvästi lyhyempi jalkapallon harjoittelukausi Ykkösessä riittää. Selvää lienee se, että alkukaudesta joukkue joutuu kasvamaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, jotta kilpakumppaneiden etumatkaa saadaan syksyyn mennessä kurottua kiinni.

Tavoitteena onkin ensisijaisesti tarjota pelaajille tilaisuus henkilökohtaiseen kehittymiseen seuraavalle tasolle ja toissijaisesti pyrkiä säilyttämään Ykkösen sarjapaikka myös ensi kaudelle. Sarjapaikan uusiminen edellyttää kuitenkin huippusuoritusta ympäristössä, jossa joukkuemäärää supistetaan rajusti ja jossa maajoukkue- ja liigatason pelaajat sekä ulkomaanvahvistukset ovat jo arkipäivää. Kylmiltään ei joukkue silti uusia haasteita joudu kohtaamaan, sillä peräti 13:lla pelaajalla on jo aikaisempaa kokemusta Ykkösen peleistä ja lisäksi viime kaudella joukkue pelasi Suomen Cupissa Ykkösen pohjoislohkon kärkijoukkue VIFK:ta vastaan varsin kelvollisen ottelun kotikentällään. Aivan parhaasta tilanteesta Ylöjärven Ilves ei kuitenkaan avauskierrokselle pääse, sillä futsal-kauden lopulla tapahtuneista loukkaantumisista toipuu vielä useampikin pelaaja.

Uuden sarjatason ohella myös Ylöjärven Ilveksen seurailme uudistuu. Uudella logolla ja uusilla pääväreillä seura haluaa korostaa asemaansa itsenäisenä ylöjärveläisenä urheiluorganisaationa. Keltainen ja musta ovat siten historiaa ja uuteen aikaan siirrytään viininpunaisissa ja sinisissä väreissä. Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue kiittää jo tässä vaiheessa kaikkia yhteistyökumppaneitaan ja toivottaa kauden aikana vielä uusiakin tervetulleiksi.






28.2.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue päätti varamiehisenäkin futsal-liigakautensa voitokkaasti kukistamalla viimeisessä ottelussaan Team VanPan maalein 3-6 (3-3). Kovan harjoitusviikon rasitukset painoivat vierasjoukkueen jaloissa ottelun alkupuolella ja Team VanPan terävä aloitus tuotti 2-0 -johdon jo vajaan kahden peliminuutin jälkeen, kun ensin Nea Virokannas ja heti perään Sanna Olenius rankaisivat lähietäisyydeltä.

YIlveksen kone käynnistyi hitaasti, mutta 7. minuutilla Jenni Häkli iski kahdesti minuutin sisään ja toi vierasjoukkueen tasoihin. Vähitellen peli rauhoittui eikä vaarallisia tilanteita syntynyt ensi minuuttien tahtiin. Seuraava maali näki päivänvalon 16. minuutilla, kun Sanna Olenius viimeisteli illan toisen osumansa vieden Team VanPan jälleen johtoon 3-2. Ylöjärven Ilveksen kuittaus tuli kuitenkin vielä ennen taukoa, kun Jenni Häkli täydensi hattutemppunsa 18. peliminuutilla 3-3. Tämä jäi myös taukotilanteeksi. Toisella jaksolla YIlves lisäksi tempoa ja Suvi Sutinen vei joukkueen ensi kertaa johtoon hieman ennen jakson puoliväliä. Jenni Häkli iski illan neljäntensä vain minuuttia myöhemmin ja kun Suvi Sutinen osui vielä kertaalleen, paketoitiin kauden päätösottelu kotiyleisön edessä lopulta selvin 3-6 -lukemin.

Ylöjärven Ilveksen naiset kiittävät kuluneesta futsal-kaudesta kaikkia kannattajiaan, tukijoitaan sekä kilpakumppaneitaan.

Katso ottelun maalit ja lue lisää...




22.2.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue otti kauden ensimmäisen pisteensä Ilves FS:ltä naisten futsal-liigan A-lohkon viimeisessä turnauksessaan tasapelillä 2-2 (1-1). Liigan lopputurnauspaikkansa jo varmistanut Ilves FS joutui pelaamaan kotiturnauksensa avausottelussa ilman useita avainpelaajiaan mikä osaltaan tasoitti kenttätapahtumia. YIlves siirtyi 1-0 -johtoon 3 minuutin pelin jälkeen, kun Jenni Häkli käänsi pallon Liisa Kuulojan syötöstä maalin oikeaan reunaan. Ilves FS:n tasoitus tuli ensimmäisen puoliajan puolivälissä Tiina Pöyryn ohjatessa lähietäisyydeltä taukolukemiksi 1-1. Runsaan puolen tunnin jälkeen YIlves hankkiutui 2-1 -johtoon Essi Vilosen esityöstä, mutta jälleen kerran Ilves FS tasoitti Jonna Kykkäsen yksilösuorituksella nelisen minuuttia ennen päätösvihellystä. Kun lisämaaleja ei nähty, päättyi joukkueiden kolmas kohtaaminen lukemin 2-2.

Katso maalit ja lue lisää...




15.2.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue haastoi hallitsevan liigamestarin GFT/Prinsessat erinomaisesti futsal-cupin lopputurnauksen välieräottelussaan, mutta joutui lopulta taipumaan maalein 2-4. Tiukalla ja tiivillä puolustustaktiikalla lähes koko ottelun pelannut kotijoukkue pyrki avausjaksolla pitämään GFT:n poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta ja iskemään terävillä vastaiskuilla. Tahmeapintainen Adidaksen ottelupallo tuotti alkuun selviä vaikeuksia usealle pelaajalle, mutta siitä huolimatta YIlveksen taktiikka onnistui mainiosti ja 9. peliminuutilla Elisa Mattila räjäytti pankin sooloilemalla pallon kanssa koko kentän läpi ja tykittämällä kuljetuksen päätteeksi pelivälineen 10 metristä aivan maalin oikeaan alakulmaan 1-0. YIlveksen johto kesti aina tauolle saakka ja olipa muutama lisämaalikin lähellä, joten joukkue onnistui nappaamaan historiansa ensimmäisen erävoiton GFT/Prinsessoilta.

Katso ottelun kohokohdat ja lue lisää...




8.2.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue katkaisi joulukuussa alkaneen tappioputkensa kukistamalla Tampereen Pirkkahallissa pelatussa turnauksessa Team VanPan maalein 7-1 (2-0). YIlveksen viimeisin voitettu liigapeli oli myöskin Team VanPaa vastaan marraskuussa 2013, joten joukkueiden keskinäisissä voimasuhteissa ei ollut tapahtunut olennaista muutosta. Pienehköllä pelaajaringillä matkassa olleet vantaalaiset sinnittelivät ottelussa hyvin mukana aina toiselle puoliajalle asti, jolloin YIlves sai maalijyvänsä paremmin kohdalleen ja karkasi ennen jakson puoliväliä jo ratkaisevan tuntuiseen 5-0 -johtoon. Team VanPa sai kuitenkin maalitilinsä auki vielä pelin viimeisellä sekunnilla kuitaten kulmapotkusta loppunumeroiksi 7-1.

Katso maalit ja lue lisää...




30.1.2014:

Naisten futsal-cupin lopputurnauksen välieräparit arvottiin tänään. Ylöjärven Ilveksen vastustajaksi Jyväskylässä lauantaina 15.2.2014 klo 12:00 käynnistyvässä ottelussa asettuu A-lohkon kärkijoukkue GFT/Prinsessat. Toinen välieräottelu alkaa klo 14:30 ja silloin vastakkain ovat Musan Salama ja Ilves FS. Cupin finaali pelataan sunnuntaina 16.2. klo 12 alkaen.






29.1.2014:

Mikko Lepistö palaa Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkueen valmentajaksi vuoden tauon jälkeen. Mikon sopimus kattaa kauden 2014 ja sisältää option kaudesta 2015. Valmennustiimiin liittyy myös Jussi Ahokas, joka valmensi kaudella 2013 Ylöjärven Ryhdin miesten edustusjoukkuetta sekä jalkapallossa että futsalissa. Myös joukkueen rakentaminen etenee mukavasti ja pelaajasopimuksista tiedotetaan vähitellen kevään aikana.






18.1.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue palasi tositoimiin puolentoista kuukauden tauon jälkeen ja kärsi selvän 11-1 -tappion Espoon Leppävaarassa pelatussa naisten futsal-liigan ottelussa lohkokärki GFT/Prinsessoille. Sairastumisten ja loukkaantumisten vuoksi kapealla ringillä turnaukseen lähtenyt ryhmä sai jo matkalla tiedon, että Leppävaaran liikuntahallin varauksissa on epäselvyyttä ja päivän turnaus on vaarassa peruuntua. Koripallo-ottelun päätyttyä sovittiin kuitenkin, että päivän ensimmäiseksi aikataulutettu peli GFT:n ja MuSa:n välillä pelataan alta pois ja Team VanPa:n ja YIlveksen kohtaaminen siirretään myöhempään ajankohtaan. Niinpä pelaajat joutuivat odottelemaan Leppävaarassa lähes 6 tuntia ennen kentälle pääsyä.

YIlves lähti haastamaan Prinsessoita ennakkoluulottomasti ja oli vähällä avata maalitilinsä vain muutaman sekunnin pelin jälkeen. Hetkeä myöhemmin vierasjoukkue onnistui luomaan vielä kaksi erinomaista maalipaikkaa, mutta viimeisen tilanteen jälkeen GFT hyökkäsi terävästi vastaan ja Jannica Tjeder kuittasi tylysti avausmaalin runsaan kahden minuutin pelin jälkeen. Tästä eteenpäin ottelu sujuikin samalla kaavalla: YIlves rakenteli hyviäkin paikkoja, mutta viimeisteli huonosti ja GFT iski tuttuun tapaansa pallon maaliin lähes jokaisesta paikastaan. Näin taukoa vietettiin jo kotijoukkueen ratkaisevan tuntuisessa 5-0 -johdossa. YIlves jatkoi kuitenkin takaa-ajoa sinnikkäästi, mutta kuparinen rikkoutui vasta 29. peliminuutilla, kun Veera Allosen sijoitus vihdoin löysi tiensä ohi loistopelin pelanneen Petra Häkkisen 7-1. Viimeisen kymmenminuuttisen aikana palloa kaivettiin YIlveksen verkosta vielä neljästi ja kun oma viimeistely jatkui vähintäänkin suurpiirteisenä, päättyi kauden toinen kohtaaminen pirteästä peliesityksestä huolimatta tylyhköin 11-1 -lukemin.

Katso kooste ja lue lisää...




14.1.2014:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue selviytyi naisten futsal-cupin lopputurnaukseen, kun FTK ilmoitti luovuttavansa 1.2.2014 pelattavaksi sovitun 2. kierroksen ottelunsa. Jyväskylässä 15.-16.2.2014 pelattavaan lopputurnaukseen ovat jo selviytyneet MuSa ja GFT/Prinsessat. Neljäs lopputurnausjoukkue ratkeaa 19.1. pelattavassa ottelussa LAUTP-Ilves FS.








<< Edellinen

YIlveksen naisten vauhdissa mukana: